Itselläni on ollut kiireen ja muutoksien täyteinen kesä samalla, kun toiset tuntuvat elävän lomasta lomaan metsästääkseen jotakin, jota arjesta puuttuu. Kohta monella alkaa taas syksy ja arki, mikä on muuttolaatikoiden purkamisen ohessa herättänyt paljon ajatuksia. Istuin tässä taannoin kollegani kanssa laivan kannella ja pohdimme juuri tätä ”lomasta lomaan” -elämistä. Sen loppumista stressataan ja seuraavan alkamiseen lasketaan päiviä jo ennen kuin ollaan palattu töihin edelliseltä lomalta. Itse totesin vain, että jos voi elää sitä oikeaa elämää vain lomalla, niin silloin arjessa on lähtökohtaisesti jotain pielessä.
En tarkoita siis sitä, ettei saisi odottaa niitä rauhallisia aamuja, jolloin ei tarvitse lähteä minnekään, saa juoda kahvinsa rauhassa ja saa löhötä sängyssä juuri niin pitkään kuin haluaa. Tai ettei saisi odottaa niitä asioita, joita on itselleen aikatauluttanut loman aikana laatuajaksi ja niin edelleen, kyllä niitä saa odottaa. Niitä pitää odottaa ja niitä hetkiä pitää suoda itselleen ja perheelle. Kuitenkin se ajatus, että ”vain lomalla voi elää oikeasti” on mielestäni aivan täyttä huuhaata. Arjen pitäisi olla aivan yhtä taianomaista kuin loman. Arki kattaa elämästämme suurimman osan, sen rutiinit luovat meille turvallisuuden tunnetta , mutta toistuvuudestaan ja velvotteistaan huolimatta arkena voi elää ja kokea asioita aivan kuin lomallakin. Me luomme oman arkemme juuri sellaiseksi kuin se on ja nimenomaan arkemme paljastaa ajattelutavoista, arvoista ja ihmisyydestämme kaikista eniten ja raadollisimmin millaisia olemme.
”Mitä tapahtuu, kun mitään ei tapahdu?” ainoana lapsena olen aina ollut luova keksimään tapoja, joilla voin viihdyttää itseäni. Toisin sanoen olen oppinut tarkkailemaan ympäristöäni ja etsimään sieltä poikkeamia, tapoja, tyylejä, samankaltaisuuksia ja ratkomaan arjen ongelmia. Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen kuinka ihmiset jonottavat? Millaisissa asennoissa he seisovat, mitä he tekevät, mihin he katsovat, kenen kanssa he liikkuvat, mitä heillä on päällään, mistä he ovat mahdollisesti tulossa ja mihin menossa? Oletko koskaan yrittänyt miettiä, miksi teet juuri ne johtopäätökset, jotka teet kohdatessasi uuden ihmisen? Oletko koskaan katsonut muuten kuin arvostellen jonkun tapaa kieltää lapselta hänen haluamansa asia? Oletko koskaan kysynyt reittiohjeita paikkaan, jonne osaat jo mennä, mutta vain huomataksesi kuinka eri tavalla ympäristön voi nähdä?
Jos mietit omaa kotiasi ja omia tekemisiäsi muiden sijasta, tärkein kysymys on ehkä ”nautitko vielä siitä, mitä teet?” Sitä ennen pitää kuitenkin osata vastata myös kysymykseen ”miltä se minusta tuntuu, kun nautin jostain?”. Muuten vain teemme asioita rutiinilla vailla sitä pientä hymyä ja iloa, keskittymättä oikeasti siihen hetkeen ja kahvikuppiin, joka joskus sai meidät hymyilemään. Ehkä mietimme tulevaa päivää, ehkä meillä on jotain muita murheita… silti, murheet menevät ohi aina ajallaan, niissäkin voi odottaa sitä hetkeä, jolloin taas nautimme tutusta kahvikupista, mutta sen odottamiseen ei pitäisi mennä kokonaista vuotta tai edes puolta vuotta. Jos taas mietimme liikaa tulevaa päivää ja se saa haikailemaan loman perään toistuvasti, on arjessa (tai useimmiten meidän ajattelutavoissamme) jotain sellaista, mikä kaipaa muutosta.
Asenne ja ajattelutapa on kaiken arkisen onnellisuuden a ja o. Se, mitä ajattelemme itsestämme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme muista ja tulkitsemme muiden kommentit ja käytöksen. Jos olemme omasta mielestämme huonoja, tyhmiä, osaamattomia ja jollain tavalla vääränlaisia ihmisinä, niin silloin tulkitsemme myös muiden tekemiset, sanomiset, tekemättä jättämiset ja hiljaisuuden siten, että meidät torjutaan, meitä torutaan ja teemme jotain väärin. Etsivä löytää. Sama pätee aivan normaaliin arkeenkin, näemme vain sitä, mitä kiireessä ehdimme nähdä. Jos se on esimerkiksi juuri kohta lähtevä bussi, juoksemme sitä kohti nähden vain bussin ja joukon häiriötekijöitä. Jos sen sijaan olisimme lähteneet viisi minuuttia aiemmin, voisimme kävellä rauhassa ja nähdä meille normaalisti näkymättömät asiat. Voisimme nähdä katusoittajan ja ehkä jopa kuulla musiikin todeten, ettei se ole alkuunkaan niin huonoa kuin voisi. Saattaisimme nähdä lapsen, joka kiiruhtaa samaan bussiin ja jäi matkasta sen vuoksi, ettei kuljettaja nähnyt häntä takaamme. Olisimme myös saattaneet huomata, että sadepilvien sijaan taivaalla paistaa aurinko ja jättäneet sateenvarjon kotiin – ihan siitä ilosta, että emme edes muista milloin viimeksi olemme kastuneet kesäsateessa.
Näkyvä ja näkymätön, elämyksellinen ja tylsä. Tässä tuntuu olevan loman ja arjen suurin ero. Lomalla on aikaa nähdä ja kokea, kun taas arjen tylsyys ja kurjuus palaa takaisiin stressiin, kiireeseen ja ajanpuutteeseen. Aika on arvokasta ja etenkin arkena sitä pitäisi arvostaa, asioita tapahtuu ja välillä on väistämättä kiire, mutta mitä jos muuten hidastaisi. Mitä jos ei tekisi itsestään kuuro-mykkä-sokeaa arkena, vaan ottaisi vastaan myös silloin niitä samoja asioita, jotka saavat loman tuntumaan lomalta. Ne asiat ovat aina läsnä, ne vain pitää tuntea ja nähdä. Emme me tarvitse lomaa kokemiseen ja elämiseen, me tarvitsemme sitä rauhoittumiseen ja siihen, ettei näkömme sumennu liiassa kiireessä. Ottakaa rauhassa ihmiset. Arki on maailman mahtavin asia, kun sitä katsoo eri tavalla.
Miia-Tatjaana's Corner 